perjantai 28. tammikuuta 2011

Treenejä...

Vihdoin ollaan löydetty kevään kisamusiikki ja päästään tekemään ohjelmaa. Päädyttiin siihen kolmesta vaihtoehdosta viime sunnuntaina.

(kevään 2010 treeneistä)

Harkoissa on meineillään ponnuvoima ja sen mukaisesti on myös penikat monella tosi kipeät, ollaan myös ruvettu yhdistelemään valmiina olevia sarjoja musiikkiin ja joillekkin ollaankin jo löydetty paikka. :)
Nyt pariin viikkoon ollaan ehkä kerran oltu koko kokoonpanolla treeneissä. Syitä löytyy monia kuten musikaali, autokoulu ym. Katsotaan jos kaikki löytäis sunnuntaina treenisalille :D

(kevät 2010 Tul:n mestikset)


Viime maanantaina oltiin kaikki muut paitsi Jonna ja Janika kattomassa Puolalanmäen musiikkilukion Pallokala -musikaalia jossa oli esiintymässä Karkki ja viime kesänä lopettanut Rosaliina. :) Musikaali oli valehtelematta todella onnistunut ja ite ainakin tykkäsin paljon. Koulusta löytyy siis lahjakkaita laulajia ja esiintyjiä! :))
(Karkki voitti Idols:in ja taustalla tanssii Rosaliina)

Tänä keväänä meidät näkee lavalla Tul:n piirinkisoissa Liedossa, Aluemestaruuskisoissa Kupittaalla ja yli 14 -vuotiaiden SM-kisoissa Tampereella. Tietysti osallistutaan myös seurankatselmukseen ja kevätnäytökseen joiden ajankohtia ei vielä tiedetä.

(Seinäjoki kevät 2009)
Nyt keväällä on jälleen töitä tiedossa mm. Caribia cup, Supertreenit, Naisten kunto5.

(hiustenlaittoa ja meikkausta kevät 2010)


















Tsemppiä kaikille kevääseen! :)

-Irkku

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Syksy 2010 ja vähän muuta

Päädyttiin nyt blogiin kun tuo nettisivujen päivittäminen meni liian hankalaksi ja vei paljon aikaa. :)

Viime syksy tosiaan oli ja meni.. Saatiin kisoissa nostettua pisteitä ja pärjättiin melko hyvin ekakertalaisiks naisten sarjaan. Evian cupissa sijoitus oli 4. Tul:n piirissä 2. alueessa jaettu 2. sija ja SM-kisoissa 8.
                                                              (SM-kisoista s-10)

Seuran joulunäytös oli 16.12. Caribia-areenalla ja esitettiin siellä itse tehty Halo-ohjelma, tosin itse en ollu mukana kun vain reunalla istumassa ja kuvioita suunnitellen.


Vietettiin myös joukkueen omat pikkujoulut. Tiettyä teemaa ei ollut, vaan sai pukeutua miksi halusi. Pikkujouluissa nähtiin monenlaisia asuja 80' luvusta aina nörttiin asti. :)


Nyt on kumminkin jätetty taakse muruset ja suunnattu katseet kohti kevättä 2011.
Harkoissa ollaan jo tehty tulevan ohjelman sarjoja, tasapainoja ja hyppyjä, mutta musiikin löytäminen on ollut pienoinen ongelma eikä sitä tunnu vieläkään löytyvän.. Joka tapauksessa keväällä kilpaillaan 16-18 -vuotiaiden kilpasarjassa 9 tytön kokoonpanolla. :)

-Irkku