perjantai 10. helmikuuta 2012

Mitä kuuluu Migmoille?

Migmojen taival lopetettiin päättäreissä Flowparkissa kiipeillen ja sen jälkeen tultiin meille syömään.


Käytiin myös juhlistamassa Nooran ja Vilman valkolakkeja.



Sekä osa oli viettämässä juhannusta meillä.



Tällä hetkellä monella meistä on koulu loppusuoralla ja viimeinen puristus kevään kirjoitusten ja opinnäytetöiden kanssa on alkanut. Osalla vasta wanhat edessä ja Nooralla ja Vilmalla eka vuosi lukion jälkeisissä opinnoissaan menossa. :)
Muutaman kuukauden päästä on vuosi siitä kun tällä joukkueella loppui yhteinen taival, mutta Migmojen jumppailu ei ole silti tullut loppuakseen. Meitä näkee usein treenisalilla ja kisoissa, mutta matonreunalla. Kaikki entiset Migmat paitsi Vilma on tällä hetkellä jumpan parissa. Jonna ja Laura valmentavat seuramme Kirput -nimistä joukkuetta, Eve, Jonna ja Karkki Starleja, minä ja Pauliina Krysoleita jossa mukana toimii Noora ja Rosaliina (baletti ja perustreeni) sekä Janika kerran viikossa apuna, Rosa jatkaa treenaamista Nefreissä.
Siispä, kisoissa nähdään! :)


keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Goodbye my lover!

On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa
nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa
jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin
teille laulamme nyt näkemiin

Perjantaina on lähtö Tampereelle kauden pääkisoihin ja samalla meidän viimisiin kisoihin. Meitä lähtee matkaan vain 6 kilpailijaa Rosan ja Lauran ollessa koulun ulkomaanmatkoilla :(
Harkoissa on tehty paljon töitä ja tarkennettu ohjelmaa todella paljon, kokonaistenkaan määrä ei ole jäänyt vähäiseksi ja ohjelma on alkanut näyttää siistiltä.
Lauantaila haetaan parasta mahdollista joka riittäisi sunnuntain finaalin. Toivotaan parasta.:)

Tasan viikon päästä onkin meidän viimeinen näyttömme tällä porukalla Urkkaliiton kevätnäytöksessä. Saadaan sinne sentään Laura mukaan, mutta Janika lähtee Norjaan juoksentelemaan, joten esiinnymme sielläkin vain kuudella. :(

Ja sitten niihin huonoihin uutisiin...

Ollaan tyttöjen kanssa koko kevät puhuttu, että tää jäis meijän viimeseks kaudeks. Kerrottiin siitä jokunen aika sitten valkuille ja ne oli jotenki jo veikkaillu tätä. Tämä siis tosiaan on viimeinen kautemme kilpailijoina, ehkä jatkamme treenausta kerran viikossa ja teemme näytösohjelmia.
Nämä muutamat viikot ollaan jaksettu hyvin puristaa ohjelmaa ja kellään on tuskin edes käynyt välillä mielessä, että nyt tulevana viikonloppuna on meidän viimeiset kisat. Itse ainakin heräsin siihen vasta viime sunnuntaina kun joku mainitsi, että Rosa on viimeistä kertaa harkoissa. Eiliset harkat sujuivat vielä ilman kyyneleitä, mutta tänään siitä ei meinannut tulla loppua, olihan kyseessä viimeiset Lintulatreenit, tokavikat ohjelmatreenit, tokavika treeni muutenkin ja Lauran viimeiset treenit, sillä ennen kevätnäytöstä ei treenejä pidetä. Huomenna nähdään varmaankin vielä enemmän kyyneleitä viimeisten treenien kunniaksi.
Valmentajat ovat onneksi suunnitelleet kevätnäytöksen jälkeen pidettäväksi kunnon lopetustreenejä minne kaikki pääsisivät mukaan. Meitä odottaa myös kunnon päättäjäiset. :)
Viimeseen asti vedetään täysillä tytöt! <3

Loppuun vielä kuvia menneiltä kausilta sekalaisessa järjestyksessä sekä vanhoja videoita.
K-2008
  

K-2010


Pikkujoulut 2009

K-2010

K-2010

K-2010

S-2010

K-2011

K-2011

K-2011

K-2009

Topaasit

S-2009

S-2009

S-2009

K-2010

K-2008

S-2008

S-2008

S-2010


S-2010

S-2010

S-2010

S-2010

K-2008

K-2008

S-2010

Kesä 2008

S-2008

Kesä 2009


K-2010

S-2009

K-2009

K-2008

Pikkujoulut 2010

S-2009

S-2008

K-2010


MEIDÄN PERHE <3
Iso kiitos kuuluu kaikille vanhoille valmentajille, etenkin Piialle ja Marialle jotka jaksoivat valmentaa meidät tähän pisteeseen, sekä kaikille entisille ja nykyisille Migmoille jotka tekivät joukkueesta mahdollisen! <3




Turvallista matkaa me toivotamme näin
On aika purjeet nostaa ylöspäin
Turvallista matkaa aalloilla elämän,
kanssa hyvän ystävän